Mansikkavuoren hevostalli

Heinäntuotanto

LÄHIRUOKAA HEVOSILLE

Tuotamme laadukasta esikuivattua säilöheinää myyntiin. Käytämme tallimme asukkailla vain oman pellon tuotteita. Tällä tavalla tiedämme myös käytännössä heinän laadun! Teetämme sekä kantti- että pyöröpaaleja. Paino vaihtelee 300-550 kg riippuen kuiva-ainepitoisuudesta.

Hyvää säilöheinää voi käyttää ainoana karkearehuna, aivan kuten kuivaa heinääkin. Säilöheinä on pääasiassa hevosille tuotettua heinää, jolla on monta etua suhteessa kuivaan heinään, mm. pölyttömyys, helppo varastointi ja rehuarvojen pysyminen ensiluokkaisina muovituksen ansiosta. Säilöheinää tehdään kaksi kertaa vuodessa: keskellä kesää samaan aikaan kuin kuiva heinä sekä syksyllä ennen ensimmäisiä yöpakkasia. Syksyllä korjattu heinä (odelma) on kuin säilöttyä tuoretta ruohoa: maittavaa ja lehtevää. Se soveltuu erityisen hyvin kasvaville varsoille ja kantaville tammoille sekä treenattaville hevosille korkeamman valkuaispitoisuuden vuoksi.

Heinänviljelyssä käytämme timoteivaltaisia siemenseoksia. Teetämme jokaisesta erästä kattavan lohkokohtaisen rehuanalyysin.

Heinää pöyhitään mahdollisimman vähän, jotta kasvin arvokkain osa ei varise peltoon. Tällöin ei myöskään tule pellosta maapölyä, joka voi vaikuttaa heinän hygieeniseen laatuun. Käärintään käytämme vähintään kymmenen kerrosta hevosrehuille tarkoitettua käärintäkalvoa. Säilöntäaineena käytämme biologisia säilöntäaineita (= maitohappobakteereita ja entsyymejä), esim. Sil-All ja Josilac. Säilöheinän monikerroksinen ilmatiivis käärintä ja mahdollisimman vähäinen käsittely ovat paras tapa säilyttää rehu ensiluokkaisena kunnes se avataan syötettäväksi. Avattuna säilöheinä säilyy talviaikana useita viikoja, kesäaikana lyhyemmän ajan.

img_3172.JPG

img_3167.JPG

Voit palauttaa käytetyn käärintämuovin, kun ostat säilöheinän meiltä.

Vuoden 2010 keskeisimmät analyysitulokset:
1. sadon analyysi:
D-arvo 64-66 %
ka-% 65-75 %
raakavalkuainen 8,5-10 %
sokeri 110-159 g/kg ka
ME-arvo 9,6-9,8 MJ/kg ka

Odelmaheinän (toinen sato) analyysi:
ME-arvo 9,9-10,7 MJ/kg ka
D-arvo 68-69 %

rv-% 7,4-8,5 %
sokeri 180-200 g / kg ka
Odelma soveltuu erinomaisesti toisen heinän rinnalla syötettäväksi.

Tiedot 2011 analyyseistä syksyn aikana. Suurkanttipaaleja säilöheinää + odelmaa vielä myynnissä.

Tekstit ja valokuvat © Virpi Norja. Toteutus ja ylläpito: Minna Maunula. | WordPress